Vuoden turvallisuustutkija -palkinto jaetaan yksittäiselle tutkijalle tai kokonaiselle tutkijaryhmälle, jotka ovat omalla tutkimustyöllään saavuttaneet merkittävää edistystä turvallisuuden alalla. Tutkimustyön keskeisenä päämääränä on ollut yhteiskunnan turvallisuuden parantaminen, ja tämä palkinto tunnustaa sen innovatiiviset ja käytännönläheiset ratkaisut, jotka vaikuttavat positiivisesti meidän kaikkien elämään.

Kuka ansaitsee Vuoden turvallisuustutkija -palkinnon tänä vuonna?

Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa haluaa nostaa vuosittain esiin turvallisuusalan positiivisia tekoja, saavutuksia, henkilöitä ja innovaatioita, joita laaja-alaisella ja monipuolisella turvallisuusalalla tapahtuu.

Viime vuoden voittaja:
Mikko Hyppönen

Mikko Hyppönen on Suomen kansainvälisesti tunnetuin tietoturva-asiantuntija. Hän on tutkinut verkkorikollisuutta yli 30 vuoden ajan F-Securen ja nykyisen WithSecuren tutkimusjohtajana.
Yhdysvaltalainen CISO-lehti valitsi hänet vuoden tietoturva-ammattilaiseksi, ja Tietotekniikan Liitto valitsi hänet vuosikymmenen tietotekniikkavaikuttajaksi. Hyppönen on luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa sekä lukuisissa tilaisuuksissa ympäri maailmaa. Hänen kirjoittamaa Internet-teosta on myyty valtavasti, ja se on käännetty lukuisille kielille.

Yhteistyökumppanit